Jungfraun alue sopii loistavasti erilaisille ja kokoisille yritysryhmille, sillä alueella on monipuolisesti kaikille sopivaa tekemistä myös laskettelun lisäksi. Alueella on näyttävien rinteiden lisäksi esimerkiksi huipputason ravintoloita niin kylässä kuin ylhäällä vuorilla. Harrastusmahdollisuuksia ovat esim. lumikenkäily, kelkkailu, maastohiihto sekä erikoisuutena James Bond -teemainen kasinoilta tai drinkkikoulu. Matka Suomesta elämyksien pariin Sveitsin Alpeille sujuu nopeasti lyhyen lennon ansiosta. Jungfraun alue on siksi erittäin sopiva kohde myös lyhyemmille viikonloppumatkoille.
Jungfraun alue on helposti saavutettavissa
Sveitsin keskiosassa, Alpeilla sijaitseva Jungfraun alue on sijaintinsa ja monipuolisuutensa ansiosta mainio valinta muutaman päivän virkistysreissulle. Matka kohteeseen taittuu kätevästi Helsinki–Vantaalta suorilla noin kolmen tunnin lennoilla Zürichin lentokentälle, josta Jungfraun alueelle siirrytään kätevästi tilausbussilla reilussa parissa tunnissa.
Kokonaisuudessaan matka-aika lentokenttätoimenpiteineen on siten ainoastaan noin 6 tuntia, mikä on erittäin kohtuullinen Keski-Euroopan yhdelle monipuolisimmista hiihtoalueista. Paikan päällä kylässä liikkuminen tapahtuu parhaiten kävellen ja jos haluaa matkustaa eri kylien välillä, matka taittuu kätevästi junalla, kelkalla tai sähköautolla.
Jungfraun hiihtoalueella on modernit hiihtohissit ja lumivarmat olosuhteet kaikentasoisille laskijoille
Jungfraun alueen idylliset ja lumivarmat alppikylät Grindelwald, Mürren ja Wengen tarjoavat loistavat puitteet laskettelulle. Valitsipa majapaikaksi minkä tahansa näistä kolmesta kylästä, on liikkuminen uusien modernien hissien ansioista eri alueiden välillä sujuvaa. Jungfraun hiihtoalueella on käytössä koko hiihtoalueen kattava hissilippu, joka mahdollistaa laskettavia rinteitä yhteensä jopa 210 km.
Aloitteleville laskijoille löytyy paljon helppoja rinteitä niin Grindelwald–Wengenin kuin myös Mürren–Schilthorninkin alueilta. Lumilautailijat viihtyvät hyvin Snowparkeissa molemmin puolin laskettelualuetta, ja kokeneet laskijat pääsevät vaativiin mäkiin erityisesti Grindelwald–Wengenin alueella. Hiihtoalue on laaja ja erittäin monipuolinen.
Ei pidä unohtaa alueen upeita maisemia, sillä vuorten välistä aukeaa Alppien mahtavimmat vuorenhuiput. Alueen parhaimmat kuvausspotit löytyvät Lauberhornista, Männlichenistä ja Oberjochista.
Vuorilla on kattavasti tarjolla muutakin laskettelun lisäksi: aktiviteetteja, ravintoloita ja James Bond -teemaista tekemistä
Niille, jotka eivät laskettele tai haluavat pitää välipäivän, löytyy alueelta runsaasti myös muuta tekemistä, kuten talvivaellusta tai lumikenkäilyä. Myös kelkkailu onnistuu erinomaisesti Alppien pisimmällä 15 km pitkällä kelkkaradalla Grindelwald–Firstillä. Alueella on myös mahdollisuus ohjattuihin erikoisempiin aktiviteetteihin, kuten lumiveistosten tekoon, kelkan rakentamiseen tai raikkaassa Alppi-ilmassa tapahtuvaan fonduen valmistamiseen.
He, jotka eivät laskettele voivat helposti tavata rinteessä viihtyviä ystäviään lounaalla esimerkiksi Piz Glorian pyörivässä ravintolassa tai viimeistään Aprés Skissä. Mürrenin alueelta löytyy elegentti, sveitsiläis-ranskalainen Michelin tason ravintola Chez Meyer’s.
Jungfraun alueen suurimmassa kylässä Grindelwaldissa on paljon tarjottavaa. Pitkän pääkadun varrella tohinaa riittää, ja sieltä löytyykin kivoja ravintoloita, kahviloita ja baareja sekä laadukkaita kauppoja ostosten tekemiseen.
Alueella aikanaan kuvattu James Bond -elokuva näkyy alueen aktiviteettitarjonnassa. Agenttitunnelman tempaamaksi pääsee, kun pistäytyy Piz Gloriassa 007-brunssilla tai 007-burgerilla. Teemasta enemmän kiinnostuneille voidaan huipulla järjestää monenlaista ohjelmaa, esimerkiksi oma kasinoilta tai kuuluisan Bond-drinkin valmistukseen perehdyttävä Martini-workshop.
Matkat yritysryhmille räätälöidään aina yksilöllisten tarpeiden mukaisesti
Virkistysmatka Alpeille on hyvä tilaisuus yritykselle lähteä viettämään laatuaikaa tärkeimpien sidosryhmiensä kanssa. Laadukas ja monipuolinen ohjelma sekä sujuvasti toteutettu matkakokonaisuus luovat ikimuistoisen elämyksen, jota muistellaan lämmöllä vielä pitkään.
Päätös varata matkapaketti Alpeille on erittäin helppo tehdä, sillä Elämys Ski & Active räätälöi elämykselliset matkat aina yksilöllisiin tarpeisiin sopiviksi yli 30 vuoden kokemuksellaan.
Ota yhteyttä Elämyksen matka-asiantuntijoihimme tai pistäydy toimistollamme, kun matka Jungfraun alueen kuvankauniisiin Alppimaisemiin on ajankohtainen yrityksellenne.
Elämys Ski & Active
+358 9 2510 2025 (pvm/mpm)
myynti@elamysski.com
www.elamysski.com